Share |

Valmentajan blogi

Paukkupakkaset tulivat    

Tulihan se talvi, vaikka kauan sai odotella. On mukavaa, kun meillä Suomessa on neljä vuodenaikaa ja nimenomaan kunnon talvi milloin lumi narskuu, kun tiellä kävelee. Nyt, kun saadaan nauttia talvesta muutama kuukausi niin on kiva taas odotella kesää ja sen jälkeenhän alkaakin taas uusi kiekkokausi. Presidentin vaalitkin on tulevalla viikolla ja Suomeen saadaan uusi presidentti. On ollut hauska seurata miten ihmisiä on manipuloitu puolin ja toisin. Yleensä vaan on, kun oikein itse provosoi niin se osuu omaan nilkkaan. Toivottavasti saamme hyvän uuden presidentin, jota ylpeänä saa seurata niin koti- kuin ulkomaillakin. Ensimmäisen kierroksen jälkeen moni on kertonut ettei äänestä mutta minä ainakin aion äänestää, sillä silloin voi vaikuttaa vaikka se yksi ääni tuntuukin kovin pieneltä.

Helakiekon kiekkopelit ovat menneet vakaasti eteenpäin eli noin kymmenellä maalilla on tullut pataan joka pelissä. Nyt, jos nopeasti ajattelee asiaa niin pelaammehan me väärää sarjaa, koska onnistumisia ei vain tahdo tulla. Tämä on ollut itsellekkin hyvä opetus siinä suhteessa, kun seuraa miten itse, joukkue ja ihmiset joukkueen läheisyydessä toimii tällaisessa tilanteessa. Helpollahan ihmisetkin tottuvat tiettyyn toimintatapaan. Häviöt ruokkivat häviöitä ja voitot voittoja. Meilläkin se on näkynyt nyt viime aikoina. Selkäranka katkeaa tosi helposti ja enää ei oikein itsekkään uskota, että voitaisiin voittaa. Nämä ovat kovia aikoja mutta muutaman vuoden päästä, kun saamme perspektiiviä tähänkin sarjaan niin osaa nähdä asiat oikeanlaisina ja uskonkin , että tämä antaa entistä enemmän potkua tulevalle Helakiekolla. Yksi asia on kumminkin säilynyt eli joukkueen sisäinen henki. Pelaajat kyllä ymmärtävät missä mennään ja antavat kaikkensa aina, kun looraan hyppäävät mutta ”flow”-tilaan pääseminen ei ole helppoa tai jos pääsemmekin niin siitä alkaa ylipelaaminen, joka tuottaa taas omat ongelmansa.

Eilen ennen omaa peliämme Vaasassa oli kakkosen peli. Kyllä pelin vauhti tosiaan on aika erilainen kuin Suomisarja karsinnassa. Siinä sitä huomasi, että olemme menneet eteenpäin vaikka olemme tässä sarjassa aivan vastaantulijoita. Jos ajatellaan tulevaisuudessa, että sarjajärjestelmät ovat samanlaisia kuin nyt niin kyllä oman rautaliigamme tasoakin pitää saada kovemmaksi. Viime vuonna oli vielä jonkinlaisia mahdollisuuksia, kun kaksi joukkuetta per lohko pääsi karsintaan mutta nyt, kun sinne menee vain yksi niin kivikova täytyy olla kakkosessa, jos pisteitä aikoo sarjassa saada. Tässä on miettimisen paikka alueen joukkueilla, miten sarjaa saadaan kehitettyä niin, että sarjan tasoa saadaan korkeammaksi. Meillä ei täällä Etelä-Pohjanmaalla ole mitään Porin Ässiä, jotka  suoltavat ylimääräisiä pelaajia alasarjoihin, vaan joudumme tekemään ne itse.

Joukkueen tila on ihan ok ja taas ensi lauantaina lähdemme Karhu Ht:n kaatoon rinta rottingilla. Pyritään viikon aikana taas saamaan itsemme siihen tikkiin, että luistin kulkisi lauantaina. Karhu Ht on erittäin hyvä joukkue ja sitä vastaan meidän jokaisen on onnistuttava todella hyvin, jos pisteitä aiomme saada mutta jossain vaiheessa niitä tulee uskokaa vaan. Ikinä ei saa uskoansa menettää vaan aina tulta päin hyvällä innolla. Nyt näyttäisi vähän siltä, että yleisökään ei enää usko, kun katsoi viime pelissä yleisömäärää. Nyt kannattaa nauttia vauhdikkaasta kiekkoviihteestä , sillä ensi syksynä taas taso tipahtaa, kun pelaamme kakkosta. Kohtaamme vielä jokaisen joukkueen kerran kotona. Ottelu Ensi lauantaina alkaa klo 17.00. Tervetuloa!!!!!!!

t.Hossi 30.1.2012    hossi@pp.inet.fi


Uuden vuoden jälkeinen aika


Niin vain se aika menee, kun on taas uusi vuosi. Tuntuu, että justiin aloitettu kausi on jo niin pitkällä, että sitä on jäljellä enää 2 kuukautta ja rapiat päälle. Joskus tuntuu, että tämä ajan kulku nopeutuu, kun ikää tulee lisää. Voi, kun saisi takaisin ne lapsuuden ajan pitkältä tuntuvat kesälomat.  Haikailu sikseen ja asiaan. Joulun lomien jälkeen Helakiekko pelasi ensimmäisen  sarjaottelun. Vastassa oli Vaasan toinen ylpeys Red Ducks, jota osa jo piti varmana Suomisarjajoukkueena syyskaudella. Ensimmäisessä pelissä Vaasassa otimme pataan 10-1 ja saimme aikaan 18 laukausta.

Vaikka olemme hävinneet pelit rumasti niin olemme silti pelanneet pelit hyvällä ilmeellä. Pelaajat ovat ymmärtäneet tilanteen, että olemme todella kovassa sarjassa ja se vaatii maksimaalisen suorituksen, jotta olemme pisteillä otteluissa. Tekemisen taso on ollut hyvä harjoituksissa. Loukkaantumisia on tullut enemmän kuin alkusarjassa ja kertoo harjoitustaustan olevan vielä liian heikko. Jos aikaa keski-iältään 20-vuotiaalla joukkueella pelaamaan miesten sarjaa tällä tasolla niin se vaatii hyvää pitkäjänteistä harjoittelua jo monen vuoden ajalta. Totuushan on, että kokoajan näitä asioita viedään eteenpäin ja seuraavassa pelissä ja siitä eteenpäin saavutamme vastustajia kokoajan enemmän, se täytyy pitää mielessä. Se vain vaatii oman aikansa ja taustaa ei voi ostaa kaupasta. Pelillisesti joudumme rikkomaan liikaa peliä mutta se on ainut mahdollisuus tällä hetkellä. Toki olemme menneet myös eteenpäin tietyissä asioissa mutta tämäkin puoli vaatii oman aikansa ja kokemuksensa. Totuus vain on, jos ei syöttöketjuja saa aikaan niin ei voi peliä hallita ja jos ei peliä hallitse niin on vaikea sitä rakentaakin
.

Eilinen ottelu lähti hyvin matkaan  ja olimme hyvällä jalalla matkassa. Teimme ensimmäisen maalin, joka antoi toiveita paremmasta. Yksi ongelma meillä on pelissä ehjän 60 minuuttisen pelaaminen ja peli  niin sanotusti karkaa käsistä sen edetessä. Nyt pelasimme mielestämme ehjän ensimmäisen erän. Toki emme dominoineet peliä mutta hyvällä omalla tasolla. Toiseen erään lähtö oli ihan hyvä mutta sitten taas maali ja melkein heti toinen perään. Taas oli pelissä retkahtamisen merkit. Onneksi aikalisän jälkeen saimme koottua rivit ja pelasimme kohtalaisen erän. Paikkoja meilläkin oli kahdessa ensimmäisessä erässä mutta emme ole vielä niin kylmäpäisiä ratkaisijoita ja tuntuu, että maalin eteen pitää tehdä iso määrä töitä. Sekin tietenkin hankaloittaa maalintekoa, kun emme pääse paikkoihin omien organisoitujen hyökkäyksien jälkeen vaan ne tulevat yhtäkkiä.  Kolmannessa eräässä olimme täysin jyrän alla ja emme päässeet omista ylös mutta onneksi päästimme maaleja vain kaksi, joista molemmat tietenkin tuli taas selkeistä omista virheistä. Ottelu päättyi vastustajalle ansaitusti 6-2. Laukauksia saimme aikaan 28 eli jos joku sanoo, että emme ole menneet eteenpäin niin on taatusti väärässä.

Vaikka tappioita tulee niin nyt pitää nauttia. Ottaa irti otteluista kaikki mitä saadaan. Jotta voi nauttia elämästä on välillä mentävä huonosti, sillä mikäs sen mukavampaa, kun siitä päästään taas jaloilleen. Olen ylpeä joukkueestani ja se pelaa omalla tasollaan sellaista jääkiekkoa mihin nyt tällä hetkellä pystyy. Ensi vuosi tulee olemaan aivan erilainen, jos pelaajat ovat valmiita tekemään töitä. Mikään ei vain tule itsestään vaan vaatii kovan panoksen myös kesällä.

Vaikka elämmekin vasta vuotta 2012 ja tammikuuta niin uusi kausi on jo taas kohta ovella. Siihenhän ei ole aikaa kuin 8 kuukautta eli tosi lyhyt aika. Taustaryhmät jo miettivätkin mitä Helakiekko haluaa ensi vuonna. Täytyy ottaa opiksi tästä kaudesta ja mennä taas yksi askel eteenpäin. Sekään ei tule itsestään vaan sitouttamista pelaajistossa tarvitaan jo hyvissä ajoin ennen kauden päättymistä. Tiedän, että meidän osaavat ja työtätekevät taustaihmiset jo kuumeisesti sitä miettivätkin.  Uskon, että viimeistään helmikuun loppupuolella on jo paljon tiedotettavaa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan sitä.

Ensi viikonloppuna onkin ensimmäinen tuplapeliviikonloppu. Menemme lauantaina Poriin pelaamaan kivikovaa Karhu Ht:tä vastaan. Ottelu alkaa vasta klo 19.00 ja asettaakin meidät tukalaan asemaan, kun seuraavana päivänä vastassa on Salon Kiekkohait Kauhavalla klo 17.00. Mitä tapahtuu Karhu Ht pelin jälkeen ja ennen Kiekkohait peliä tulee nyt todella tärkeään osaan. Saammeko maksimaalisen palautuksen ja lähdemme sunnuntain peliin tuoreilla jaloilla. Tule katsomaan sitä ja muutenkin hyvää kiekkoviihdettä sunnuntaina klo 17.00.

Hyvää talvista viikkoa Teille!

t.Hossi 8.1.2012    hossi@pp.inet.fi


Valoa tunnelin päässä

Nyt ollaan muutama viikonloppu ajeltu Kauhavan liikenteen hyvillä busseilla pitkin Suomen tieverkostoa. Viikko sitten kävimme Salossa (760 km) ja eilen olimme Nokialla (430 km).  On siinä bussissa istumista. Joskus olen miettinyt, että  mitä järkeä on istua bussissa  kokopäivän ja sitten pelata ottelu 60 min, kun peli on pelattu niin kovaa kyytiä takaisin kotiin. Joukkueurheilussa täytyy olla jotain isompaa, kun sitä jaksaa tehdä. Ehkä ne tasokkaat jutut bussissa. Matkustaminen on tosin hauskempaa , jos on voitto ”plakkarissa” mutta kun pataan tulee niin kyllä siinä kilometrit tuntuu monesti kahdelta. Tällä hetkellä elämme voittojen suhteen aika kuivaa aikaa, sillä molemmista vieraspeleistä tuli selvä tappio.

 

Salossa Kiekkohaita vastaan menimme jo kentälle valmiiksi hävinneenä. Kun olemme muutenkin jäljessä kokemuksessa ja taidoissa niin valmiiksi hävinneenä on huono juttu. Silloin ei voi tulla kuin pahaa jälkeä tulostaululle. Ottelun alussa olimme jäljessä tilanteessa kuin tilanteessa ja saimmekin jäähyjä joista neljästä ensimmäisestä vastustaja rokotti jokaisesta. Jos neljä kertaa peräkanaa soi omissa alivoimalla niin kyllä silloin ollaan aika ”lapasia”.  Erätauolla käsittelimme asiaa ja saimmekin hyvän alun toiseen erään. Toivo heräsi, että olisimmeko sittenkin heränneet taistelemaan pisteistä mutta emme vielä olleet. Vastustaja meni menojaan ja tästä pelistä ei jäänyt mitään muuta hyvää kuin kolmannen erän 5-3 vastaan alivoima, jonka hoidimme tyylikkäästi pois eli jokaisesta pelistä löytyy jotain hyvää. Toivottavasti otamme opiksi, että emme suurenna enää marginaaleja valmiiksi hävinneenä vaan joka peliin rinta rottingilla ottelua voittamaan.

 

Eilen olimme Nokialla ja heti alkulämmittelystä näkyi, että jotain on tapahtunut viikon aikana. Joukkue oli todella itsevarman ja nälkäisen oloinen. Ottelun ensimmäinen erä olikin hyvää peliä missä haastoimme Pyryn todella. Oli hyvää liikettä, pelasimme tiiviinä viisikkona, saatiin syöttöketjuja, taklauksia, silmistä näkyi peli-ilo ym. Ym. Oli sitä hieno katsella ja uskon, että myös pelaajista tuntui todella hyvältä ja se erä osoitti, että osaamme jos tahdomme. Toiseen erään tulimme hyvällä ilmeellä. Hyökkäyspäässä yksi karmaiseva virhe ja kuului ”naks”. Vastustaja teki maalin ja heti perään kaksi maalia. Aikaa ei paljon kulunut. Sen jälkeen olimme taas lammaslauma.  Laukaukset pelissä meni aikalailla tasan, joten selvää parannusta edellisiin peleihin mutta vastustajien maalintekovoima on eri tasolla kuin meillä vai mitä mietitte, kun  meillä 38 laukausta ja yksi maali. Vastustaja 48 laukausta 12 maalia.  Niin kuin olen aikaisemmin sanonut Helakiekko on matkalla kokoajan eteenpäin ja sinne mennään askel kerralla. Valoa on tunnelin päässä, sillä olemme osoittaneet ja pelanneet jo yhden hyvän erän nyt vaan niitä hyviä eriä pitää pelata kolme peräkanaa. Taas siihen on mahdollisuus ensi lauantaina.

 

Vaikka on joulukuu ja tappioita taskussa niin silti olen tyytyväinen pelaajien ilmeeseen.  Joukkueessa on hyvä henki ja siellä on hyviä pelaajia. Nyt vaan pitää olla pitkämielinen ja antaa joukkueelle aikaa kehittyä. Jos joku odotti, että olisimme dominoineet sarjassa ei jääkiekosta tiedä mitään. Itse tiesimme mihin päämme pistämme ja olenkin aivan varma, että tämä oli oikea askel tässä vaiheessa. Nyt vaan meidän kaikkien pitää oppia mitä vaatii Suomessa pelata Suomisarjakarsintaa.  Se on kova sarja missä on paljon hyviä pelaajia. Meidän pitää vaan jatkaa hyvää työntekoa, sillä mikään muu ei vie eteenpäin.

 

Ensi lauantaina vastaan tulee sarjan kärkijoukkue eli Pingviinit Pirkkalasta, jotka kävivät eilen rökittämässä Kiekkohait 0-10 Salossa. Joukkue äärimmäisen kova, joten vastukset eivät tule helpottumaan. Toivottavasti Kauhavalainen yleisö osoittaa suuruutensa ja tulee kannustamaan meitä, sillä nyt tarvitsemme sitä. Ottelu alkaa Kauhavan jäähallissa lauantaina klo 17.00. Jos joku luulee, että lähdemme häviämään pelin on väärässä, sillä meillä ei ole kuin yksi  tavoite—Voittaa peli.

Hyvää joulun odotusta kaikille ja lauantaina jäähallilla nähdään.

t.Hossi 11.12.2011            hossi@pp.inet.fi

 


Kylmää kyytiä karsinnassa

Nyt on takana kaksi kierrosta Suomisarja karsintaa syksyllä pelatun Rautaliigan jälkeen. Tiesimme, että vauhti ja taitotaso vastustajilla tulee olemaan kovempaa kuin alkusarjassa ja meidän ei ole täytynyt pettyä sen suhteen. Ero sarjojen välillä on huikea. Suurin ero on nimenomaan vauhdissa. Rautaliigassa oli aikaa tehdä monenmoisia ratkaisuja mutta tässä karsintasarjassa ei enää aikaa sellaiseen löydy. Mitä nopeammin oivallamme pelin kulun sitä nopeammin pääsemme parempiin tuloksiin sarjassa. Meillä ei ole suomisarjakokemusta kuin muutama ottelu muutamalla pelaajalla ja se näkyy nyt. Totta kai ottelutulokset ottaa aivoon mutta missään vaiheessa en ole päätä pensaaseen lyömässä vaan nyt vaan ”pökkyä” pesään ja peliin mukaan. Pelaajat olivat eilenkin hyvällä ilmeellä matkassa, joten kehitys jatkukoon.

 

Viikko sitten Vaasassa olimme sen verran ”jäässä”, että jos olisimme pelanneet samalla tavalla eilen niin tulos olisi ollut vielä rumempi. Eilen olimme hyvin mukana kaKsi erää mutta kolmannessa selkäranka katkesi oikein kunnolla. Varsinkin toisessa erässä meillä monta paikkaa tehdä maali mutta emme päässeet tolppaa lähemmäksi. Onnikin täytyy ansaita ja se tulee sieltä kun jatkamme vaan työntekoa. Karhu Ht oli mielestäni vielä astetta kovempi joukkue kuin Red Ducks. Joukkue teki todella hyvällä prosentilla maaleja ja oli oikein äijämäinen joukkue. Ottelun alussa pelasimme niin kuin olimme ennen peliä sopineet mutta kolmannessa erässä peli hajosi oikein kunnolla. Vastustaja taisi saada pitkästi yli toistakymmentä ylivoimahyökkäystä ja ei sellaista ”rumbaa” mikään joukkue kestä.  Nyt ei tarvitse ainakaan jossitella, että olimme lähellä voittoa , koska emme olleet lähelläkään.

 

Jos ajattelee, että Karhu Ht on voittanut kakkosen länsirannikon lohkon niin kyllä täytyy sanoa, että lohkojen tasoero on huikea. Tuollaista joukkuetta ei ole lähimainkaan keskimaan lohkossa. Tietenkään en tiedä miten he ovat dominoineet omassa lohkossaan mutta jos kärjen taso on tuollainen siellä niin kyllä täältä on pitkä Suomisarjaan.

 

Jos ajattelee, että pelejä haluaa voittaa niin täytyisi hallita kiekkoa mahdollisimman paljon, että pystyy hallitsemaan kiekkoa niin täytyi olla taitotaso sellainen , että pystyy vielä pelaamaan sitä suhteessa vastustajaan. Näistä elementeistä syntyy pelissä syöttöketjuja niiden kautta järkeviä hyökkäyksiä kohti vastustajan maalia. Jos kiekko ei mene maalin niin silloin olemme heti lähellä kiekkoa ja pääsemme aloittamaan oman häirintäpelin. Näin pelin virtaus on meille suosiollinen. Nyt pelaamme niin, että kentällisessä miesten väliset erot ovat huikeat ja joudumme antamaan pitkiä syöttöjä. Tämä johtaa taas siihen, että olemme yksin kiekkojen kanssa. Menetämme kiekon ja kun meidän muut pelaajat ovat tulossa ylöspäin niin vastustaja on jo kääntänyt pelin ja siitä syntyy ylivoimahyökkäyksiä ja pelin virtaus meille epäedulliseksi ja häviämme pelin. Rautaliigassa saimme vielä anteeksi joitain oikaisuja mutta tässä sarjassa emme enää saa, joten edelleen mitä nopeammin ymmärrämme pelin sitä nopeammin voitamme tässä sarjassa.

 

Viikon päästä lauantaina suuntaamme kohti Saloa ja siellä vastaan asettuu paikallinen ylpeys Kiekkohait. Vastus ei ainakaan helpotu mutta sinne lähdemme hakemaan ensimmäistä voittoa.  Meillä on viikko aikaa miettiä ja harjoitella asioita. Jos saamme hyvän otollisen ilmapiirin oppimiselle niin en usko sen olevan mahdottoman tehtävän.  Joukkueeseen tulee muutoksia ja haemme uusilla ketjuilla tehoa peliimme lisää.  Toivottavasti flunssa-aalto ei meitä yllätä, sillä emme tarvisi yhtään poissaoloa lisää tähän väliin. Seuraa peliä netistä tai teksti tv:n kautta ja kannusta meidät voittoon.

Hyvää alkavaa viikkoa!!!!!

t.Hossi          27.11.2011                        hossi@pp.inet.fi


Voitto tuntuu hyvältä

 

Nyt on sitten rautaliigan alkusarja pelattu ja sarjasijoitukset ansaittu. Helakiekko otti hyvän lopun jälkeen mielestäni ansaitun sarjavoiton tänä vuonna. Sarja oli äärimmäisen tasainen ja varmasti yleisöystävällinen. Koskaan ei tiennyt, miten seuraavan kierroksen pelit menevät. On oikeastaan tosi hyvä asia, että tällä alueella pelataan näin tasainen sarja. Mielestäni yleisökin löysi ihan kiitettävästi lehtereille ja sai varmasti katetta rahoilleen.  Itse en keväällä odottanut, että tänä vuonna olisimme vielä voittaneet sarjaa mutta, kun asiat ”loksahtivat” kohdalleen, niin tämä on nyt totta. Tappiollisen Kieha-pelin jälkeen olimme aika vakuuttavia ja emme ”paskoneet” housuun tiukilla hetkillä, joten se osoittaa joukkueesta aika paljon. Varsinkin APV-peli oli hyvä mittari meille, kun pelasimme molemmat joukkueet veitsi kurkulla.

 

Seuraavien kuukausien aikana Helakiekko suuntaa pitkästä aikaa alueen ulkopuolelle pelaamaan. On joukkueita Salosta, Porista, Pirkkalasta, Nokialta ja tietenkin synnyinpaikaltani Vaasasta.  Tämä on aivan loistava tilaisuus viedä Helakiekkoa Suomen kiekkokartalle.  Monikaan varmaan ei tiedä Kauhavasta, Lapuasta tai muista alueen paikkakunnista kiekkoilullisesti paljoakaan, mutta nyt voimme olla pohjanmaan rautaliigan kiekkolähettiläitä. Varmasti meille tulee haasteita, mutta ihminen on oppivainen eläin ja jokainen haaste vie pelaajia ja joukkuetta eteenpäin. Me Helakiekossa emme tee tätä vain yhden vuoden projektina vaan tähtäin vuodessa 2015, jolloin seuran pitää olla valmis Suomisarjaan. Jos ei ole kunnianhimoisia tavoitteita, niin ei mitään voi myöskään saavuttaa. Tämä on yksi askel eteenpäin ja nauttikaamme siitä. Itse olen ollut tosi tyytyväinen siitä kuinka ihmiset ovat olleet vilpittömästi iloisia lohkon voitosta ja toivottaneet meille onnea sarjaan. Toki myös  on skeptisiä ja alakuloisia ihmisiä, jotka ovat jo pelanneet pelit etukäteen ja ilmoittaneet että Helakiekolla ei ole mitään mahdollisuuksia. Kaikki tämä kuuluu siihen, kun luomme kiekkokulttuuria Kauhavalle. Itse ainakin aion kulkea nöyränä mutta määrätietoisena eteenpäin ja aion tehdä kaiken, että olemme taas parempia tulevaisuudessa.

 

Jos katsoo hiukan taaksepäin niin joukkueen onnistujia on ehdottomasti olleet maalivahdit. Oli aivan oikea ratkaisu, kun luotimme meidän nuoriin maalivahteihimme. Molemmat ovat pelanneet hyvällä prosentilla ja antaneet meille mahdollisuuden voittaa. Kilpailu on kova ja se varmasti kehittää heitä entistä parempiin suorituksiin. Ulkomaan avut olivat hyviä tervepäisiä miehiä. Pojat ovat tottuneet hyvin Suomalaiseen elämäntapaan . Varmaan heille on ollut pikkuisen uutta, kun ovat joutuneet elättämään itse itsensä ja tekemään työtä pelaamisen ohella mutta ainakin olemuksesta päätelleen ovat tyytyväisiä oloonsa Kauhavalla. Tyyvin Rami on pelannut hyvän alkukauden ja Mäen Akikin on parantanut kokoajan.  Muutkin ovat hoitaneet ruutunsa vähintään kiitettävästi ja siitä kiitos heille.  Harjoitteluprosentti on ollut tosi hyvä ja se kertoo aika paljon joukkueen henkisestä tilasta. Halu on kova mennä eteenpäin ja hyvä näin.

 

Suomisarjakarsinta asettaa taloudellisestikin uusia haasteita. Matkat pitenevät ja kustannukset kasvavat. Kaikenmoista uutta kulua tulee lisää. On ollutkin hieno huomata, että seurakin kantaa oman panoksensa joukkueen eteen. Tämä ei tietenkään tapahdu niin, että he antavat suoraa rahaa vaan oman henkilökohtaisen panoksensa siihen, että kulut saadaan katettua. Olen kuullut, että monenmoisia projekteja on tulossa, joten jäämme odottelemaan niitä.  Iso kiitos Helakiekon puheenjohtajalle Merja Kaateikolle ja niille taustahenkilöille, jotka yhdessä tekevät asioita Kauhavalaisen jääkiekon eteen. On tärkeää , että olemme yhtenäinen seura emmekä toinen toisiamme syövä joukkio.

 

Ensi viikonloppuna se sitten alkaa ja vastaan asettuu heti yksi sarjan ehdoton voittajasuosikki eli Red Ducks Vaasasta.  Meidän täytyy olla todella hereillä, kun Kuparisaareen astumme. Sarjojen välinen vauhtiero on ollut iso . Joukkueet muutenkin ovat taitavampia ja kurinalaisempia kuin rautaliigassa, mutta nyt se oppiminen alkaa. Rohkeasti vaan tekemään omaa suoritusta ja ”fokus” kohti seuraavaa vaihtoa.  Jääkiekko on monivivahteinen peli ja kaikki mahdollista. On kiva aloittaa sarja hienossa hallissa hyvää joukkuetta vastaan.

 

Hyvää alkavaa viikkoa ja tervetuloa katsomaan pelejä Kauhavalle.

 

t.Hossi  12.11.2011                                hossi@pp.inet.fi


Kaksi vierasottelua takana

Seinäjoen ja Kauhavan välinen tieosuus on tullut jo aika tutuksi, kun Jaken kanssa sitä höyläämme. On kuitenkin mukavaa ,kun on kaveri ajellessa, sillä yksin se kävisi aika rankaksi. Jake on  hyvää seuraa, kun on kiekkomies ja Helakiekon mies henkeen ja vereen. Autossa voidaan käydä kaikki viime aikojen tapahtumat läpi ja se helpottaa valmentamista oleellisesti.  Jake on  myös tosi hyvä asioiden hoitaja, kun virtaa riittää enemmän kuin lääkärit määrää.

Meillä on muutenkin hyvä johtoryhmä Helakiekossa. Sakke ja Timo hoitavat tausta-asioita hyvin ja antavat meille mahdollisuuden harrastaa tätä hienoa lajia. Julli ja Jaro hoitavat tosi mallikkaasti huoltohommaa. Olikin todella iso asia, että saimme Jaron myös huoltotiimiin, sillä yhdelle huoltajalle posti olisi ollut liian iso. Olenkin sanonut, että ilman valmentajaa joukkue toimii varmasti mutta  ilman huoltajaa se on paljon vaikeampaa. Huoltoa ei ikinä arvosteta riittävästi mutta sillä on erittäin iso osa joukkueen menestyksestä.

 

Onkin ensiarvoisen tärkeä asia, että ryhmä jossa toimit on lojaalinen sinulle. Teemin täytyy olla yhtenäinen ja vaikka kolhuja tulee niin silti on mentävä yhdessä kohti asetettua tavoitetta. Kaikkia ei voi tässä hommassa miellyttää tai jos miellyttääkin niin ei voi koskaan saavuttaa mitään. Valmentajan tehtävä näyttää joskus varmaan helpolta mutta sitä se ei ole, sen voin vakuuttaa. Monenmoisia asioita pitää päättää nopeastikin. Työelämässä et välttämättä saa asioita läpi niin nopeasti kuin mahdollista mutta joukkueurheilussa muutosten on tapahduttava nopeasti, jos jossain vaiheessa lähtee väärille urille. Tässä tuleekin valmentajan persoonallisuus esiin miten asioihin vaikuttaa. Yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole ja jokaisen on oltava oma itsensä. Jos ”feikkaamaan” lähdet se huomataan varmasti nopeasti ja tulokseen pääseminen vaikeutuu.  

 

Kaksi vierasottelua on taas takana eli viikko sitten oltiin Vaasassa ja eilen Alavudella. Saaliina näistä oli täydet kuusi pistettä, mistä ei voi olla kuin tyytyväinen. Molemmissa otteluissa olimme hyvin matkassa ja mielestäni ansaitsimme niistä voitot. Tosin vieläkään emme pystyneet pelaamaan täyttä 60 minuuttista hyvin ja sitä ottelua tässä odottelenkin. Merkit siihen on ilmassa, sillä olemme saaneet peliämme uomiin viime viikkojen aikana. Olemme oppineet myös monta asiaa. Ainakin Vaasassa huomasimme, että yksi löysä tilanne voi aiheuttaa sen , että pelin luonne muuttuu oleellisesti. Jääkiekko on peli missä yläpäällä on suuri merkitys, jos alat luulemaan jotain niin kohta omissa kolisee ja kun omissa kolisee niin se antaa virtapiikin vastustajalle. No, nämäkin asiat kuuluvat osaksi kehitykseen. On huomattava, että meillä on vielä todella paljon nuoria pelaajia, jotka harjoittelevat näitä asioita vielä. Eteenpäin mennään ja se on tärkeää.

 

Olin eilen ensimmäisen kerran Alavuden jäähallissa ja täytyy kyllä todeta, että oli käytännöllinen laitos. Ehdottomasti Pohjanmaan alueen käytännöllisin halli. Tätä hallia ei voi olla suunnitellut kuin joku joka on jääkiekossa mukana. Pienet yksityiskohdat teki siitä hyvän esim. pelaajat ja yleisö eri paikasta sisään, kopit riittävän isot, vaihtoaitiot hyvin suunniteltu ja myös riittävän isot, punttisali hallissa ym .  Siihen vielä vastustajan joukkueen järjestelyt mm. kahvit odottamassa pukuhuoneessa ja hyvä informaatio pelin aikatauluista mm. jäälle menot ym.  Ei voi muuta sanoa kuin kulttuuria Alavudella löytyy ja tätä äkkiä kloonaamaan muillekin paikkakunnille. Kiitos Alavutelaisille hyvistä järjestelyistä.

 

Lupailin viime blokissa, että seuraavassa kirjoituksessa tiedetään miten sarjassa käy, mutta kierrosta ennen loppua tilanne on täysin levällään. Viidellä joukkueella on mahdollisuus vielä voittaa, joten spekulointeihin ei tarvitse tässä ryhtyä. Meillä on viimeinen peli perjantaina ,jolloin vastaan tulee kaksi viimeistä peliä voittanut Kraft. Joukkue on viimeinen sarjassa mutta kuten tuloksista on näkynyt, niin mikä joukkue tahansa voi voittaa toisensa tässä sarjassa. Ottelun panokseen tuskin kannattaa kovin montaa sanaa uhrata, sillä se on kaikkien tiedossa. Nyt hyvä reeniviikko alle ja nöyränä perjantain peliin. Katsotaan sitten miltä sarjataulukko näyttää. Nyt tarvitsemme yleisön täyden tuen ja toivonkin, että teitä on runsaasti paikalla, kun kiekko putoaa jäähään perjantaina klo 19.00.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille !!!!!!

 

t.Hossi 30.10.2011                                 hossi@pp.inet.fi


Voittoja ja tappio

 

Jälleen on pari viikkoa ihmiselämää mennyt ja rautaliigaakin on ehditty pelata taas kolme kierrosta. Ulkona sen kun päivä lyhenee ja joulukin on enää parin kuukauden päässä. Aika nopeasti tuo aika vain menee. Kohta on selvillä pohjanmaan kakkosen voittaja, joka pääsee kiertelemään pitkin Suomea ja saa kovia pelejä alle. Eilen kun olimme Vaasassa pelaamassa ja viereisessä kaukalossa pelasivat Red Ducks ja Koovee niin vauhtiero ja tilannenopeus on kyllä aika iso kakkoseen. Vaikka viime vuonna näin paljon Suomi-sarjan pelejä niin en pitänyt eroa ihan näin suurena. Tämänkin lohkon voittaja joutuu varmasti harjoittelemaan tuota asiaa muutaman kierroksen ajan mutta kyllähän ihminen on aika oppivainen ja vauhtiinkin tottuu.

 

Viikko sitten perjantaina pelasimme Ikk:ta vastaan Kauhavalla. Peli ratkesi aika nopeasti meille ja numerot olivat ehkä tilanteisiin nähden hiukan liian isot eli peli päättyi 11-0. Ottelussa tarjoiltiin hienoja maaleja mikä tietysti on pelin suola. En tiedä puuttuiko vastustajalta muutama pelaajaa vai miksi he olivat niin vaisuja mutta en usko seuraavassa kohtaamisessa enää näin olevan. Ottelu oli muuten ensimmäinen tällä kaudella missä Helakiekko teki ensimmäisen maalin. Aution Ville pelasi maalissa hyvän ottelun, sillä varsinkin ensimmäisen erän aikana tuli muutama paha tilanne, jonka Ville selvitti aivan loistavasti. Mäen Akinkin sisääntuloa olen odotellut ja tässä pelissä alkoikin näkyä kapteenin hienoja suorituksia. Akissa on potentiaalia, kun se vaan saadaan kaivettua esille.

 

Nyt perjantaina tuli Ähtärin ylpeys Kieha Kauhavalle ja opetti meille maalinteon saloja. Vaikka hävisimme pelin selvästi 7-3 niin pidin sitä parhaana otteluna mitä olemme pelanneet. Moni varmaan arvelee, että olen hullu mutta niinhän vähän taidan ollakin. Nimittäin kiekollinen peli oli sitä mitä haemme. Mitä enemmän hallitset kiekkoa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä voitat. Kieha vaan teki maalit, kun paikan sai mutta me hallitsimme peliä. Pitkässä juoksussa ottelu antoi taas uutta uskoa itselleni, että oikeilla jäljillä ollaan. Kiekollinen peli vaan vaatii niin paljon pelirohkeutta ja taitoa, että se ei vain tule. Turpiinkin tulee jossain vaiheessa mutta suunta on oikea. Kieha heitteli kiekkoja keskialueelle ja sai niistä maalintekopaikkoja mistä ne maalit tekivät. Täytyy kyllä myöntää, että Kiehalla on muutama tosi hyvä ”snaipperi” tähän sarjaan. Oikea joukkue voitti piste mutta itse en ollut pettynyt pelin isoon kuvaan.

 

Eilen olimme pelaamassa Vaasassa Red Ducks teamia vastaan ja se oli kyllä kieltämättä karmeata katseltavaa. Olimme niin puolilla valoilla matkassa kuin vain voi. Mikään asia ei oikein onnistunut. Onneksi yksilömme ratkaisivat ottelun ja saimme siitä kolme pistettä. Ottelussa nähtiin muutama näyttävä maali mutta muuten peli oli todella surkeata. En tiedä sitten oliko Finhockeyn sivuilta luettu vastustajan edellisen päivän pelin tulos ja luultu, että voitamme pelin vaikka silmät kiinni. Voin kertoa sen, että Helakiekko ei voi yhteenkään peliin lähteä tuolla asenteella, sillä meillä on vielä todella paljon matkaa siihen , että saamme rutiinitason niin korkealle. Pisteet kuitenkin Kauhavalle mikä oli hieno juttu ja ihmisiähän me ollaan. Jos eilen pelattiin surkeasti niin ensi sunnuntaina luultavasti on huomattavasti parempi peli.

 

Nyt huilaillaan muutama päivä ja sitten taas Vaasaan Komua vastaan sunnuntaina. Kolme kierrosta on jäljellä ja jokaisesta pelistä lähdemme hakemaan voittoa. Sen jälkeen katsotaan sarjataulukkoon monensiako ollaan. Sarja on äärimmäisentasainen mikä on todella mukava juttu. Tasaiset ottelut vievät joukkueita eteenpäin. Parasta rautaliigassa on lyhyet matkat. Pääsääntöisesti matkat kestävät vain noin tunnin eli illaksi kotiin joka pelistä. Palaillaan taas asiaan muutaman viikon päästä ja silloinhan jo tiedämme miten sarja on päättynyt.

 

t.Hossi 17.10.11                                        hossi@pp.inet.fi


Tiukkaa vääntöä Lapualla

Viikko takana ja nyt vietetään ansaittua vapaapäivää mukavan syysilman vallitessa. Viikkoon on mahtunut paljon hyvää,  mutta onhan niitä kolauksiakin tullut mutta sellaistahan se ihmiselämä on. Välillä kuin ruusuilla tanssimista sitten taas,  niin kuin kivirekeä vetäisi. Omalla osaltani, kun kautta miettii niin ajankäytön hallinta tulee kyllä arvoon arvaamattomaan. Mielenkiintoinen siviilityö vie ison osan arkiviikosta, mutta niin myös valmentaminenkin. Siihen kun vielä kotielämän  lisää, niin kyllä on sovittelemista. Toisaalta,  jos en näistä kaikista pitäisi niin tuskin niitä tekisin. Elämä on kuitenkin liian lyhyt aika, jos tekee kaikkea sellaista mikä ei huvita. Kiekossa viehättää sen ympärillä olevat ihmiset ja niiden kanssa toiminen. Lisäksi voiton ja onnistumisen tuoma olotila on mitä parhain,  kun taas tappion kalkkia  nielee niin en viitsi edes kertoa miltä tuntuu. Tämä kontrasti kuitenkin viehättää ja siksi toimin joukkueurheilu ympäristössä.

Eilen oltiin Lapualla pelaamassa ja hävisimme maalirikkaan pelin 7-6. Mielestäni Lapua ansaitsi voiton, koska pystyi pelaamaan varsinkin ottelun alussa paremmin omilla vahvuuksillaan. Ensimmäinen erä oli selkeää vastustajan hallintaa. Perinteisesti päästettiin vastustaja johtoon 2-0 mutta se siitä. Mitä pidemmälle ottelu meni, sitä enemmän me tultiin peliin mukaan. Mielestäni kolmannessa erässä oltiin selkeästi parempi joukkue, mutta se ei riitä jos yhden erän hallitsee, vaan ne kuuluisat 60 minuuttia täytyy pelata hyvää kiekkoa. Me olemme vasta tekemisemme alkutaipaleella ja luomassa jotain suurta, kun taas Lapuan on pakko menestyä,  jotta uskottavuus säilyy. Kaikki kunnia kuitenkin vastustajalle, numerot taululla on ne mitä pitää kunnioittaa ja kaikki muu on selittelyä. Katsojiakin oli ihan kivasti ja uskonkin, että he saivat rahoilleen vastinetta, sillä ainakin ottelussa tapahtui…………..

Tuomareihinkin aion ottaa tänään kantaa. Tarkennan kuitenkin , että tuomaritoiminta ei ratkaissut peliä vaan se oli yhtä luokatonta molemmille joukkueille eli molemmat joukkueet kärsivät. On käsittämätöntä, että tuomarit tulevat otteluun aivan viime tingassa. He eivät lämmittele, vaan ovat kopissaan ja tulevat otteluun ilman lämmittelyä.  Kun noinkin kovavauhtinen peli kun eilen oli, niin ei siihen vain tulla varsinkaan, jos tuomarit ovat muutenkin epävarmoja ja kokemattomia. Ottelun alussa jo aistin, että metsään mennään ja kunnolla. Ottelun hengen mukaista ei ollut tuo jäähymäärä. Olisimme halunneet pelata kovan ottelun,  mutta kun kokoajan joku istui häkissä niin laskeehan se ottelun tasoa. Ottelun tuomarit olivat niin kaukana ottelun hengestä kuin mahdollista. Jos pelaajat purnaavat joka tilanteesta,  niin silloin ei tuomareilla ole vihellyksiin perustuvaa auktoriteettia eivätkä he ansaitse pelaajien ja valmentajien kunnioitusta.  Eivät pelaajat ja valmentajat purnaa, jos linja on kokoajan pelinhenkinen mutta, jos vihellykset on mitä sattuu. niin tuomaroinnissa käy justiin niin kuin eilen kävi.

Nyt on edessä taas tiukka reeniviikko ja perjantaina tulee Ikk Kronan Kauhavalle. Ottelusta tulee taas varmasti kova vääntö. Ikk on vahvistanut joukkuettaan ja  he varmasti tulevat nälkäisinä Kauhavalle. Meillä on taas tavoite päästä voittojen tielle viikonlopun tappion jälkeen. Se vaatii kovan ponnistuksen ja hyvän kotikatsomon tuen. Joukkueessa on muutama kaveri toipilaana ja uskonkin, että saamme kaikki riviin perjantaina. Nyt on kova kilpailu pelipaikoista,  mutta sehän on vain hyvä asia. Tästä eteenpäin päivittelen blokiani parin viikon välein, joten tule lukemaan millaisia ajatuksia päässäni liikkuu. Hyvää alkavaa syksyistä viikkoa taas.

t.Hossi               2.10.                   hossi@pp.inet.fi


Peli paranee kokoajan

Perjantaina pelattiin ensimmäinen kotiottelu Kauhavalla. Yleisöäkin oli lehtereille ilmestynyt ihan kivasti eli rapiat alle kolmesataa. Itse olen jonkun vuoden Seinäjoellakin valmentanut ja täytyy sanoa, että yleisömäärät peleissä ovat  hyvät. Jos ajatellaan kaupunkien koko- ja sarjatason eroa, niin samat yleisömäärät eivät mairittele Seinäjokelaisia. Toki täytyy muistaa, että noin surkeita olosuhteita kuin Seinäjoella ei ole monessakaan paikkaa, nimittäin kaksi surkeaa harjoitushallia vierekkäin. No ei mennä liikaa asioiden viereen vaan täytyy kiitellä yleisöä, kun tulee katsomaan Helakiekkolaista vauhdikasta jääkiekkoa. Meillä valmentajilla ja pelaajilla onkin suuri vastuu siitä, että olemme aina valmiita taistelemaan jokaisesta kiekosta. Valmistaudumme peliin huolella ym, sillä yleisö varmasti äänestää jaloillaan, jos ei peli miellytä.

Mielenkiintoinen asia kauden lähestulkoon jokaisessa pelissä on ollut, että olemme aina päästäneet vähintään ensimmäisen maalin. Monesti ottelun voittaa se kumpi tekee ensimmäisen maalin mutta me olemme ajatelleet asiaa toisin. Tosin ei tietoisesti. Tämä onkin yksi ensi viikon asioita, joka täytyy purkaa auki totaalisesti. Minulla on tietynlaisia ajatuksia asiasta mutta täytyy nyt vedota yrityssalaisuuteen  ja jaan tämän vain pelaajille omassa kopissamme.  Hyvää asiassa on tietenkin se, että olemme monessa pelissä nousseet sieltä aina voittoon. Huolestuttavampaa olisi jos näin ei olisi. Katsotaan ensi viikonloppuna olemmeko päässeet tässä asiassa eteenpäin yhtään.

Perjantainen peli oli ollut parempi kuin kauden avauspeli Jeppiksessä. Joudun tekemään analyysin kuulopuheiden perusteella, koska olin estynyt tulemaan perjantain koitokseen. Ottelun ensimmäinen erä oli ollut katselua mutta toisessa erässä oli näkynyt sitä Helakiekkoa mitä itse haluan nähdä. Kolmas erä taas oli ollut pelailua mutta kolme pistettä on tärkeintä. Vielä emme pysty pelaamaan kolmea tasavahvaa erää vahvuuksillamme. Tämä on pitkä prosessi ja kun uusia asioita tulee, niin ne eivät tule selkäytimestä vielä. Kokoajan mennään eteenpäin ja uskonkin, että parannamme peliä jatkossa vielä paljon. Se on kuitenkin hyvä asia, että pelaajat ovat ostaneet ne asiat, joita haluan peleissä näkyvän. Sen kautta varmaan jokainen pelaaja saa itsestään myös enemmän irti, sillä onhan tämä joukkuepeliä. Tietenkin roolit edellisistä kausista ovat hiukan muuttuneet ja ”nokkimisjärjestelmä” joukkueen sisällä ei ole ihan vielä täysin muodostut, mutta hyvässä vauhdissa ollaan.

Sarjaa on nyt pelattu pari kierrosta  nyt.  Muutamassa ottelussa on tullut isojakin numeroita mutta uskon silti, että jokainen joukkue voi voittaa kenet tahansa. Nämä ottelujen voitot ovat monesti niin pienistä asioista kiinni, jos pikkuisenkin lähtee takki auki peliin niin ”kunniankukko” ei  laula. Jos näiden muutaman pelin perusteella voi jotain sanoa niin ensi viikon tuleva vastustajamme Virkiä on ehdoton voittajasuosikki.   Joukkue on tehnyt todella vakuuttavaa jälkeä muutamassa pelissä. Me muut tulemme askeleen perässä. Onneksi jääkiekko on siitä mukava peli, että pienetkin asiat niitä ratkaisevat ja me lähdemme Lapualle itsevarmasti pelaamaan omaa ”helakiekkolaista” peliä ja jokainen tietää, että jokaisella joukkueella on myös heikkoutensa.  Muutama yllätys joukkueen rosteriin on suunnitteilla ensi viikonloppuun. Seurailkaa Facebook-sivujamme niin pysytte menossa mukana. Hyvää alkavaa viikkoa taas kaikille ja tervetuloa seuraaman pelejämme.

t.Hossi               25.9.2011                                       hossi@pp.inet.fi


Sarja lähti käyntiin

Nyt se sitten on avattu- nimittäin Pohjanmaan alueen kakkosdivari. Meidän ja Jeppiksen välinen ottelu oli ensimmäinen tämän vuoden sarjassa. Ottelu oli  Pietarsaaren hallissa eilen. Lähdimme otteluun hyvillä mielin ja rosterissa oli lähes kaikki pelaajat. Muutama pelaaja oli pois erinäisten syiden vuoksi. Vaikka harjoituspelejä pelataan, niin todellinen mittari on vasta sarjapelit.  Kun pisteitä jaetaan niin se aiheuttaa monenmoista tunnetta joukkueissa ja kuka niitä positiivisia tunteita enemmän saa niin yleensä voittaa pelin.  Jeppiksen joukkueesta meillä ei ollut minkäänlaista tuntumaa ennen peliä, joten mielenkiinnolla lähdimme Kauhavalta Kristalliin (Jeppiksen halli).

Olimme ottelun alussa olimme aikamoisessa kipsissä. Välillä tuntui, että pelaamme elämästä ja kuolemasta. Joukkue ei saanut ensimmäisessä erässä itsestään osaamistaan irti. En tiedä mistä jännitys johtui mutta se hallitsi joukkueen mielialaa. Kopissa ja vaihtoaitiossa oli hiljaista, reagoitiin pienempiinkin  epäolennaisuuksiin, kuten tuomareiden vihellyksiin. Muutama  aivan typerä jäähy. Valitsimme pelissä sellaisia ratkaisuja, jotka eivät olleet kovin älykkäitä pelin virtaamisen kannalta. Tässä vaiheessa peli näytti todella karmelta. Onneksi jäähyaition ovi hajosi ajassa 17.00 niin pääsimme aikaistetulle erätauolle. Erätauolla päästiin asioiden ytimeen ja alkoihan se peli avautua pikkuhiljaa. Toinen erä oli jo parempaa, mutta kaukana siitä mihin olemme tänäkin vuonna parhaimmillaan pystyneet. No, oppiahan on ikä kaikki ja uskon, että seuraavaan peliin olemme taas askeleen kypsempiä. Tästä otamme taas opiksemme ja olemme yhtä kokemusta rikkaampia seuraavaan peliin. Yhdessäkokeminenhan tuo kokemusta ja sitä meillä ei ole hirveästi, kun joukkue on suhteellisen nuori. Se mikä on hyvä, että tuollaisella pelillä voitimme ottelun varsin selvästi ja kuulemma ensimmäinen kerta,  kun Helakiekko pisteitä tuo Pietarsaaresta.

Nyt on sitten viikko aikaa harjoitella seuraavaa ottelua varten. Kun saamme siirrettyä harjoituksien hyvät suoritukset otteluihin, niin tulemme parantamaan vielä paljon. Harjoituksissa saamme itsestämme enemmän irti kuin peleissä mutta, kun pelejä tulee riittävästi alle ja itseluottamus kasvaa niin hyvä tulee. Menemme oikeastaan ihan normivauhdissa eteenpäin, jos kaiken saisi heti niin mitäs järkeä tässä olisi. Asioiden vieminen peliin vaatii pelaajilta paljon sitoutumista.  Joukkue on kuitenkin hyvällä mielellä matkassa ja itseluottamuksen kasvaessa asioiden siirtyminen peliin nopeutuu. Kokeneimmilla pelaajilla on tästä myös suuri vastuu ja odotankin heiltä todella paljon esimerkkiä harjoituksissa ja ottelutilanteissa.

Kakkosjoukkuekin on ollut tulessa lauantaina ja oli hävinnyt Virkiä kakkoselle. Meillähän on nuori joukkue, joka hakee vielä pelaajia joukkueeseen. Eilenkin oli ollut matkassa vain 11 pelaajaa. Joukkueessa on hyvät valmentajat ja nuoria pelaajia pääsääntöisesti. Alun tappio ei saa lannistaa, vaan nyt täytyy tehdä määrätietoista työtä ja uskon, että näemme vielä isoja loikkia eteenpäin b-junnujen kehityksessä. B-junnujen pelaaminen äijien sarjassa ei ole helppoa, koska fyysisesti he eivät ole vielä siihen  valmiita. Se kannattaa kuitenkin muistaa, että nuori pelaaja menee eteenpäin enemmän kuin 30-kymppinen äijä, joten joka päivä kannattaa tehdä töitä. Tämä oli vain yksi peli muiden joukossa.  Tsemppiä kakkosjoukkueelle tuleviin koitoksiin.

Seuraava peli edustuksella on sitten ensi perjantaina, kun Kauhavalle tulee Muik Uudestakaarlepyystä. Pelasimme Muikkia vastaan harjoituspelin muutama viikko sitten ja olimme siinä parempia lukemin 3-2. Tällä pelillä ei ole muuta merkitystä kuin se, että on odotettavissa tiukka vääntö ja tarvitsemme jokaisen katsojan kannustamaan joukkuetta.  Ottelu alkaa perjantaina klo 19.00.

Toivonkin kaikille hyvää syksyistä seuraavaa viikkoa ja hallilla nähdään.

t.Hossi               18.9.2011                                       hossi@pp.inet.fi


Kohta se alkaa-oletko valmis

Viikon päästä alkaa Pohjanmaan 2-divari meidän osalta. Ensimmäinen ottelu pelataan Pietarsaaressa lauantaina. Siitä lähtee sitten monivaiheinen sarja käyntiin. Sarjasysteemi  on  aika sekava mutta alkusarja pelataan yksinkertaisena sarjana, jonka voittaja menee suomi-sarja karsintaan ja muuta jatkavat kakkosessa pelaten kaksinkertaisen sarjan. Keväällä pelataan play-offit ja niiden voittaja jatkaa ristiinkarsintoihin ja sieltä on mahdollisuus päästä ensi vuoden suomi-sarjan alkulohkoihin. Marraskuusta eteenpäin tulee kaksi joukkuetta kolmosesta mukaan kakkosen jatkosarjaan. Viime vuodesta sarja on mielestäni järkevöitynyt sillä tavalla, ettei samoja  joukkueita vastaan tapella montaa kertaa vaan joukkueet kohtaavat maksimissaan kolme kertaa sarjassa. ”Pleijareissa” tietenkin tulee samoja joukkueita vastaan mutta se on taas eri juttunsa. Nouseminen suomi-sarjaan on tehty vaikeammaksi tänä vuonna. Onko se oikea juttu niin siitä voi olla montaa eri mieltä.

Sitä ihmettelen tässä kiekkoliiton sarjajärjestelmässä , että ensimmäinen vaihe pelataan hosuen marraskuun alkuun mennessä. Joukkueet tahkoavat yksinkertaisen sarjan, mitä en ymmärrä kertakaikkiaan. Pelejä on vain yksi viikonlopussa. Sitten  se, joka pääsee suomi-sarjan karsintaan alkaa pelamaan tulapelejä  viikonloppuisin ympäri Suomea eli voit pienellä materiaalilla voittaa yhden sarjan ja sitten olet seuraavassa sarjassa heittopussina, kun paukut on loppu ja materiaali ei riitä koviin tuplapeleihin. Mielestäni alkusarja pitäisi olla kaksinkertainen . Pelejä on silloin niin paljon ettei kenenkään tarvitse selitellä ettei oikea joukkue menisi karsintaan. Nyt sattumalla on liian paljon osuutta. Joukkueet pelaavat eri määriä  koti- ja vierasotteluita. Onko se oikein? Ei se ainakaan anna sellaista kuvaa, että sarjaa arvostetaan vaan joku on tehnyt jonkun sarjaohjelman josain. Käsittämätöntä toimintaa, jos ajatellaan että joukkueiden budjetit alkavat lähestyä sataatonnia. Kukaan ei varmaan kerää huviksensa tuota rahasummaa. Toivottavasti tästä aiheesta puhutaan tulevaisuudessa ja seurat alkavat vaatimaan oikeuksiansa.

Helakiekko harjoittelee ensi viikolla ja virittelee itsensä lauantaiksi kovaan iskuun. Joukkue on ihan hyvällä mallilla. Meillä on mahdollisuus voittaa jokainen joukkue tässä sarjassa. Se vaatii parasta osaamista illasta toiseen. Sen vireen saaminen vaatii hyvää työtä ja sitoutunutta joukkuetta. Joukkueurheilussa tapahtuu monenmoisia asioita vuoden aikana, jotka vievät joukkueen virettä ylös ja alas. Se joka niitä juttuja pystyy edes vähän ohjailemaan on kova joukkue näissä sarjoissa.  Peliaika ei varmasti jakaudu tasan pelaajien kesken sarjan aikana mutta koko kauden pituisessa janassa jokainen saa varmasti peliaikaa riittävästi. Joku osa joukkuetta on tikissä tänään osa huomenna mutta rutiinitaso täytyy saada niin korkeaksi, että huonona päivänäkin napsit voittoja, siksi harjoitellaan erilaisia asioita viikosta toiseen. Minä ainakin uskon, että olemme valmiita alkavaan sarjaan ja tulemme olemaan hyvä joukkue siellä.

Toivottavasti saamme yleisön tuen heti sarjan alussa, sillä on erittäin tärkeää, että joukkuetta kannustetaan niin koti- kuin vierasotteluissakin. Ainakin kotiharjoituspelit ovat vetäneet hyvin yleisöä ja uskonkin, että meidän aktiivinen pelitapa tekee otteluista mielenkiintoisia. Joukkueessa on monenmoisia mielenkiintoisia pelaajia ja uskonkin, että jokaiselle löytyy oma suosikkinsa. Joukkueessa löytyy kokemusta, nuoruutta, taituruutta ja kovuutta eli kaikkia tärkeitä ominaisuuksia, mitä hyvässä joukkueessa on. Tulkaa hallille ja nauttikaa. Yleisö Kauhavalla voi olla kuudes pelaaja ja uskomme ansaitsevamme sen.

 

t.Hossi               11.09.2011                                     hossi@pp.inet.fi

 


Harjoitusottelut  takana –sarjaottelut  edessä

Kuusi harjoitusottelua on nyt takana ja sarja alkaa kahden viikon päästä. Harjoitusottelut ovat antaneet hyvää kuvaa joukkueen tilasta viimeisen kolmen viikon aikana. Olemme pelanneet todella hyviä hetkiä mutta myös päinvastaisiakin hetkiä on ollut. Sehän onkin harjoituksen tarkoitus, että pystymme nostamaan rutiinitasoa niin korkealle, että voitamme myös huonona päivinä. Yksilöiden avuilla voimme voittaa pelejä mutta pitkiä sarjoja ei hallita, jos joukkuepeli ei ole kunnossa. Tämän asian oivaltaminen ja ymmärtäminen onkin yksi tärkeimpiä asioita tällä hetkellä. Joka tapauksessa, jos viisi peliä kuudesta voittaa niin hyvinhän se on mennyt mutta yksi asia täytyy muistaa: näillä peleillä ei voiteta yhtään peliä sarjassa vaan jokainen ottelu vaatii tiukan valmistautumisen , että kunniankukko laulaa. Lähtökohdat ovat mielestäni kuitenkin hyvät.

Viinkonlopun otteluista tuli kaksi voittoa. Perjantaina voitimme Apv:n Kauhavalla ja lauantaina Muikin Uusikaarlepyyssä.  Perjantaina oli todella kovavauhtinen ottelu, kun vastassa oli Apv. Ottelussa meni välillä vauhti edelle taitoa. Se tekikin siitä välillä sekavan mutta intensiteettiä siitä ei puuttunut. Apv osoitti meille hienosti meidän omat heikkoutemme tällä hetkellä ja niitä alammekin parsimaan kuntoon  ennen sarjan alkua. Apv on laatujoukkue kakkoseen ja olenkin tyytyväinen, että pystyimme haastamaan heidät täysin ja olimme tällä hetkellä parempia monissa asioissa. Apv tulee ehdottomasti taistelemaan kakkosen kärkisijoista alkusarjassa. Muik-ottelu ei ollut ihan parasta viihdettä, sillä ottelu lähti jo väärille urille, kun tuomareita ei ollut ottelun alussa. Onkin käsittämätöntä, että vierasjoukkue menee ottelupaikkakunnalle ja siellä aletaan arpomaan tuleeko tuomarit vai ei. No onneksi saimme otteluun pari entistä tuomaria, jotka vetivätkin ottelun ihan hienosti. Lataus ja ottelun arvo siitä hiukan laski mutta onneksi ilman vaurioita päästiin loppuun. Ottelu päättyi meille 3-2 voittoon mutta mitään hienouksia siellä ei näkynyt.

Jos alamme harjoituspelien onnistujia arvioimaan niin mielestäni molemmat maalivahdit ovat pelanneet hyvin ja voimme hyvillä mielin lähteä sarjaan sen vuoksi.  Tuomas ja Ville ovat Kauhavan omia pelaajia olleet jo kauan ja onkin hienoa, että he kantavat vastuun joukkueen menestyksestä tällä kaudella. Pertun Ville ja Halmesmäen Matti ovat myöskin pelanneet mielestäni hyvällä tasolla kokoajan ja varsinkin Ville, joka on ollut muutamia vuosia pelaamatta on tinkimättömällä työllä päässyt hyvin joukkueeseen sisään. Mattihan  on ikäisekseen todella vahva ja omistaa sellaisen laukauksen,  joka varmasti tuottaa tulosta kauden aikana. Vielä kun saadaan tiettyjä asioita eteenpäin molemmilla niin hyvä tulee. Ketjuista olen täysin tyytyväinen nimenomaan Luoma-Kuoppala-Liljamo toiimintaan. Kukaan heistä ei ole ollut millään isolla peliajalla viime vuosina mutta hyvän yhteispelin ansiosta he ovat pelanneet todella hyvää peliä. Nyt kun itseluottamus vielä kasvaa, niin näiltä voi odottaa vielä parempaa. Se mikä on heitä auttanut pelaamaan hyvää peliä on nimenomaan pelitavan sisäistäminen todella nopeasti. Muutkaan ei huonosti ole pelanneet mutta tässä muutama helmi harjoitusotteluista.

Nyt on jäljellä pari viikkoa sarjan alkuun. Harjoittelemme hyvin ja pidämme vapaan viikonlopun. Uskonkin, että kahden viikon päästä Pietarsaaressa olemme valmiina taistelemaan pisteistä. Joukkue valitsee itsellensä kapteenin ja asetamme tavoitteen sarjalle tulevana perjantaina, jolloin istumme saunan lämpöisissä löylyissä ja nautimme yhdessäolosta. Yhteiset tilaisuudet myös jäähallin ulkopuolella ovat hyviä tapahtumia joissa on tarkoitus, että joukkue tiivistyy entistä enemmän. Mitä enemmän joukkueella on yhteisiä kokemuksia niin iloja kun suruja, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ei tule mitään yllättäviä asioita kauden aikana.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja hallilla tavataan.

t.Hossi 4.9.2011                          hossi@pp.inet.fi


Hyvä harjoitus- ja peliviikko takana

Jälleen on yksi viikko takana Helakiekkolaista jääkiekkoa kaudella 2011-2012. Harjoituksia on ollut 6 kappaletta, joista kolme ollaan suoritettu jääharhoituksena ja kolme oheisharjoituksena. Lisäksi pelasimme viikolla kaksi ottelua. Tällä hetkellä elämme aikaa, jolloin joukkueella on paljon tapahtumia ja koska ollaan amatöörijoukkue, niin harjoitustapahtumat täytyy olla illalla. Harjoitukset täytyy ketjuttaa ja se vie aika paljon pelaajien ja valmentajien aikaa. Aika on kumminkin tarpeellinen, koska työ täytyy joskus tehdä,että voi pelata hyvin  koko kauden. Pelit ovat kakkosessakin jo kovavauhtisia ja sinne ei puolikuntoisena kannata lähteä.  Olemme matkassa hyvällä ilmeellä ja joukkue tekee hyvin töitä. Kauden alkaessa tapahtumat tulevat vähenemään jonkun verran mutta vaatimustaso pidetään korkealla kokoajan. On tarkoitus kumminkin, että myös vapaapäiviäkin pidetään, jotta pelaajat voivat tehdä asioita mitä haluavat ja milloin haluavat. Tällaista on kakkosen pelaajan arki Kauhavalla.

Viikolla oli kaksi paljon kohuttua Virkiä peliä. Keskiviikkona voitettiin maalilla ja perjantaina vastustaja oli taas maalin parempi. Ottelut olivat hyviä ja pääsimmekin testaamaan sarjan ehdottoman kärkijoukkueen. Itselleni pelit olivat todella tärkeitä, sillä nyt  minulla on mielikuva taas yhdestä vastustajasta. Olimme parempia tietyissä asioissa ja siitä olen  oikein tyytyväinen mutta osassa asioissa olemme perässä jonkin verran. Pelien alut olivat meille molemmissa otteluissa haastavia ja niihin tulemme kiinnittämään huomiota tulevaisuudessa. Minun mielestäni Virkiä oli hyvä aktiivinen joukkue ja olenkin tyytyväinen, kun huomasin kuinka pienet marginaalit todellisuudessa olevat. Varsinkin perjantain peli oli sopivan intensiivinen ja pelissä oli monenmoisia tilanteita. Tuomarit pitivät homman mielestäni hyvin hanskassa ettei ylilyöntejä päässyt tapahtumaan. Ainut ihmetykseni kohde oli Lapualla, kun yleisö parveili vierasjoukkueen pukukopin edessä. Mielestäni joukkueille pitää antaa oma rauha tehdä hommaansa ja uskonkin, että lapualaiset laittavat tämän asian kuntoon.

Olen todella tyytyväinen siihen, että Kauhavalla oli eilen noin 400 katsojaa. Se on todella hyvin harjoituspelissä. On hieno asia, että ihmiset ovat kiinnostuneita meistä ja tulevat katsomaan pelejä. Kauhavan hallihan on ihanteellinen paikka katsoa peliä. Lisäksi oheispalvelut ovat riittävät. Mikäs siinä on viikonloppua aloittaessa. Ainakin ottelu antoi  vastinetta rahoille. Pelissä oli paljon tunteita herättäviä kohtia. Toivottavasti pystymme myös tulevaisuudessa vastaamaan yleisön osoittamiin haasteisiin ja pelaamme viihdyttävää peliä. Pelaajat ainakin nauttivat, kun pääsevät pelaamaan isolle yleisölle. 

Nyt olen nähnyt lähestulkoon kaikki pelaajat tosi toimissa ja nyt meillä alkaa olla joukkue kasassa. Viitalan Juho palasi ”puukkopaitaan” eilen ja nyt rauhoitamme tilanteen. Emme sulje tietenkään ovia totaalisesti, jos joku on tulossa, mutta katsomme tarkkaan sopiiko se joukkueen imagoon. Nyt kilpailua on sopivasti ja muutama loukkaantuminenkaan ei häiritse, sillä nekin kuuluvat tähän lajiin. Jokainen voi vaikuttaa omaan peliaikaansa hyvällä  tekemisellä päivästä toiseen. Tasan peliaika ei tule jakautumaan, mutta peliaikaa kaikille riittää pitkässä juoksussa. Toivottavasti kaikki ymmärtävät tämän tässä hektisessä ”kvarttaali maailmassa” , missä kaikki pitää saada heti. Itse ainakin olen tyytyväinen pelaajien toimintaan.

Ensi viikolla on taas  kaksi kovaa harjoituspeliä Helakiekolla.  Perjantaina Kauhavan hornankattilaan ilmestyy viime kausien kohujoukkue APV. Olen kuullut paljon positiivista alavutelaisista ja odotankin mielenkiinnolla tätä ottelua. Emme lähde peliin nöyristelemään vaan pelaamaan omaa hyvää jääkiekkoa. On hieno nähdä missä menemme suhteessa APV:hen tällä hetkellä. Ottelu alkaa klo 19.00. Lauantaina joukkue matkustaa Komarov-areenalle Munsalaan missä kohtaamme paikallisen Muikin. Huhut kertovat, että Muik on vahvistanut joukkuetta merkittävästi. Mukin areena on haastava paikka, mutta se on vain olosuhde. Kaikissa halleissa on opittava pelaamaan ja voittamaan. Hyvää alkavaa viikkoa kaikille ja tervetuloa taas peliin perjantaina ja lauantaina.

 

t.Hossi 27.8.2011                        hossi@pp.inet.fi

 


Ensimmäiset pelit takana

Nyt ollaan jo siinä vaiheessa kiekkokautta, että harjoituspelit ovat tulleet mukaan ohjelmaan. Pre-season on yksi tärkeä osa joukkueen kehitystä. Valmentajien on herkällä silmällä katsottava joukkuetta.  Pitää löytää oikeat pelaajat kentällisiin, jotta saamme pelaajista maksimaalisen osaamisen esiin. Välttämättä viisi parasta ei ole paras kenttä, vaan pelaajien on tuettava toisiaan taidollisesti ja henkisesti. Täytyy uskaltaa olla oma itsensä paremmankin pelaajan rinnalla eikä liikaa ”mielistellä” häntä erilaisilla ratkaisuillaan pelissä. Kenenkään ehdoilla yksin ei kentällistä tehdä, vaan kaikkien on tuettava toisiaan. Pelitavan realistisuus täytyy arvioida. On turha ajaa sellaisia asioita joukkueeseen, joita joukkueen taitotaso ei tue Kääntäen ,  liika pelkistäminenkään ei ole hyvä asia, koska sekin voi syödä joukkueen maksimaalista osaamista. Lisäksi on seurattava tulevia vastustajia. Niiden mahdollisia vahvuuksia ja heikkouksia. Tässä muutamia asioita valmentajan pre-seasonista ja mitä asioita tulee seurattua.

Joukkue alkaa pikkuhiljaa muotoutua sellaiseen muotoon, millä tulemme pelaamaan tällä kaudella. Meillä on pikkuisen yli neljä kentällistä pelaajia, joka takaa sen, että voimme pääsääntöisesti harjoitella neljällä kentällä.  Joukkueessa on paljon nuoruutta,  mutta onneksi myös kokemusta löytyy. Muutamaa kokenutta kaveria olisin vielä joukkueeseen kaivannut,  mutta näillä mennään ja ollaan tyytyväisiä. Olen ollut todella positiivisesti yllättänyt Helakiekon omien junioreiden esiinmarssista. Pojat ovat osoittaneet toiminnallaan, että taistelevat paikasta pelaavassa kokoonpanossa. Ison loikan keväästä on tehnyt myös Isoluoman Joonas. Nuori mies on saanut potkua kroppaansa ja odotankin häneltä myös paljon tulevalla kaudella. Joonaksen vahvuuksia on mm. asioiden nopea oppiminen ja niiden peliin siirtäminen. Toinen iloinen asia on Liljamon Jussin esiinmarssi. Jussia olen valmentanut muutama vuosi sitten ja potentiaalin tiedän. Nyt vaan se täytyy jalostaa sieltä esiin ja hyviä merkkejä on näkyvissä.

Viime viikolla meillä oli kaksi ottelua Ryhtiä vastaan. Itse en päässyt työesteiden vuoksi  mukaan, joten joudun antamaan kommentteja näkemättä pelejä. Luotan kuitenkin tietolähteisiini täysin . Ottelut voitettiin hienosti ja siihen täytyy olla tyytyväinen. Itse en ottelun tuloksesta vielä niin välitä, mutta ne asiat mitä pelin sisällä on tapahtunut ovat tärkeitä ja siellä on ollut paljon harkoituksissa painotettuja asioita. Tämä on erittäin hyvä asia. Toki ne eivät vielä selkäytimestä tule mutta pikkuhiljaa ….. Joukkueen ilme on ollut hyvä. Se on näkynyt hyvänä liikkeenä ja joukkueen eteen pelaamisessa. Yksi iso asia oli myös se, että suuren kotivoiton jälkeen Kurikassa oli huono ensimmäinen erä ja olimmekin tappiolla 3-0. Joukkue osoitti suuruutensa ja hyvän toisen erän jälkeen voitti pelinsä.  Toki myös kehitettäviä asioita on löytynyt, mutta aikataulussa mennään kohti sarja-avausta. Siihenkään ei ole aikaa enää kuin vajaa kuukausi.

Taustaryhmäkin toimii täydellä teholla kokoajan. Nämä kauden alut ovat heille aina ”ressaavinta” aikaa. On paljon erilaisia asioita, mitä pitää saada hoidettua heti, niin kuin nykyään on tapana. Asiat eivät vaan aina mene niin nopeasti kuin halutaan, joten annetaan heille aikaa hoitaa ne rauhassa. Jääkiekko joukkueen johtaminen on kovaa työtä oman siviilityönsä ohella. Hienosti kuitenkin on mennyt,  joten jatketaan sielläkin samaan tahtiin. Joukkueen huoltaja Annalan Juhakin on kovassa paineessa, kun yksin joutuu huoltamaan, mutta Julli vetää hyvällä huumorilla ja homma toimii hyvin. Toivottavasti saamme Jullille kaverin pikaisesti, ettei kauden mittaan urakka kasva liian suureksi.

Ensi viikolla vastaan sitten asettuu Lapuan ylpeys Virkiä, joka varmasti aiheuttaa tunteita niin pelaajissa kuin katsojissakin. Pelaamme keskiviikkona ensin Lapualla ja sitten perjantaina Kauhavalla klo 19.00. Toivottavasti saamme ison yleisön Kauhavalle katsomaan hyvää jääkiekkoviihdettä!

t.Hossi               21.8.2011                                       hossi@pp.inet.fi


Ensimmäisiä harjoituspelejä odotellessa 

Kesä näyttää yht`äkkiä loppuneen ja ns. normaali ilma on palannut Pohjanmaalle.  Onneksi tuo säätieteilijä lupasi hellettä ensi viikolla. Olisi se kauheaa, jos nyt jo kylmenisi. Muutenkin on hyvä, että tulee lämmintä niin ihmiset pääsevät hyvään jäähalli-ilmastoon keskiviikkona, kun ensimmäinen harjoituspeli alkaa klo 19.00. Vastaanhan silloin asettuu Kurikan ylpeys Ryhti. Uskon, että Kauhavan jäähallissa nähdään vauhdikasta viihdettä, kun kaksi kesälaitumilta tulevaa joukkuetta iskee yhteen. Vauhtia ei varmasti  tule puuttumaan pelistä. Lisäksi kannattaa tulla katsomaan sitä, kun joukkueen pelaajarosteri on hiukan muuttunut. Uusia raikkaita kasvoja on tullut joukkueeseen mukaan, kun taas vanhoja tuttuja pelaajia on lopettanut kiekkoilullisen uran. Tästä se alkaa!!!!

 

Harjoitusviikkoja on takana kaksi ja itse ainakin olen tyytyväinen joukkueen toimintaan. Pelaajat tekevät töitä suurella sydämellä ja mielestäni he ovat tosi ”nälkäisiä”. Kun työn tekeminen jatkuu tällaisella tasolla niin olen varma, että kehittymistä tapahtuu niin yksilönä ja sen kautta joukkueena. Toki joukkueurheilu ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja vaikeita hetkiä tulee,  mutta nyt pitää nauttia, kun homma maistuu hyvälle.  Asioita , joita olen halunnut näkyvän joukkueen toiminnassa, ovat menneet  hyvin perille ja asiathan eivät mene perille, jos ilmapiiri joukkueessa ei olisi avoin ja positiivinen.  Lyhyesti  kiteytettynä, olemme saaneet lentävän lähdön toimintaamme  ja nautitaan siitä.

 

Joukkueen toiminnassa on mukana tällä hetkellä kolme Latvialaista pelaajaa ja he ovat tuoneet mukavan lisän joukkueeseen. Ns. omien pelaajien perusrunkoa ei saa missään vaiheessa unohtaa,  vaan joukkue tarvitsee monenmoisia pelaajia. Olemme tekemässä Kauhavalaista jääkiekkoa, johon tällä hetkellä kuuluu muutama ulkomaalainen. Joukkueessa tulee olemaan pelaajia n. 20-25 kappaletta ja kaikille varmasti löytyy peliaikaa kauden mittaan. Nyt ollaan ns. kilpailutilanteessa ja jokaisen tekeminen vaikuttaa omaan peliaikaan. Omien pelaajien joukosta löytyy tälläkin hetkellä monia  hyvällä asenteella tekeviä pelaajia. Erityisesti olen tyytyväinen Tyyvin Ramin ja Kojolan Mikon toimintaan. Äijät ovat olleet mukana kesästä asti lähes joka harjoituksessa. Lisäksi Mäen Aki tekee uutta paluuta rikkinäisen viime kauden jälkeen. Lahden Tuomakselle ja Aution Villelle annetaan näyttöpaikka.  Uskon poikien käyttävän sen ja saamme nähdä hyvää maalivahtipeliä. Tässä muutamia mainintoja, muitakin olisi mutta palataan asiaan kauden mittaan. Niin, viikonloppuna kannattaa seurata Facebook-sivujamme josko uusia soppareita syntyisi viikonlopun aikana. Liittykää sinne, niin saatte asiat ensimmäisten joukossa tietoonne.

 

Nyt,  kun olen ollut valmentajana Kauhavalla nelisen kuukautta niin olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvät olosuhteet meillä on. On urheilukenttä, punttisali ym. tilat aivan kivenheiton päässä ja se mikä on positiivista niin niitä saa käyttää. On aivan ensiarvoisen tärkeää, että voimme käyttää oheisharjoituksiin tiloja ja ne ovat noin lähellä. Emme voi harjoitella joka päivä, koska ihmisellä on muutakin tekemistä, joten joudumme yhdistämään asioita. Asioiden suunnitteleminen on huomattavasti helpompaa, kun on toimiva harjoittelupaikkaympäristö ympärillä. Lisäksi olen positiivisesti yllättänyt Kauhavan jäähallista remontin jälkeen. Se on oikeastaan tosi hyvä tälle sarjatasolle.

 

Hyvää kesänjatkoa ja hallilla nähdään!!!!!

 

t.Hossi 12.08.11                         hossi@pp.inet.fi

 

 


 

Kiekkoilijan kesä 2011 on ohi

Jälleen kerran on ollut todella lämmin heinäkuu. Välillä tuntuu, että on vähän liiankin lämmin mutta ei auta valittaa, kun tietää, että kohta alkaa sateinen syksy. Kiekkoilijan kesäloma on nyt sitten ohi ja suunta kohti jäätä alkaa huomenna. Huomenna alkaa myös sarjaa edeltävä jakso jolloin jokainen joukkue pyrkii saamaan peliasiat kohdalleen, jotta tulos heti sarjan alussa olisi mahdollisimman hyvää. Sehän on päivän selvä asia, jos peleihin saa lentävän lähdön eli otteluita voitetaan enemmän kuin hävitään, niin sitä saa sellaisen itseluottamuspiikin, joka vie todella pitkälle. Taas jos kausi alkaa mollivoittoisesti niin asioiden ”ruotuun” laittamisessa voi mennä paljonkin aikaa, jolloin muut pääsee karkuun. Jääkiekko on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen maailma, jossa monet asiat vaikuttavat joukkueen tulokseen.

Keväällä, kun pidettiin aloituspalaveria joukkueen kanssa, niin mainitsin asiasta, että nyt on kolme kuukautta aikaa laittaa itsensä hyvään kuntoon, että pelistä nauttii enemmän .  Sillä onhan selvää, että on mukavampi nauttia pelistä ja hyvistä ystävistä silloin kuin peli kulkee. Jokainenhan teki ratkaisunsa kesän osalta siinä palaverissa ja olen iloinen, että moni valitsi harjoittelemisen. Väitänkin , että nämä , jotka ovat harjoitelleen niin heidän suustaan kuuluu vähemmän narinaa ja tiedän, että myös pysyvät paremmin kunnossa. Joukkueeseen tietenkin kuuluu monenmoisia persoonia, mikä on hyvä asia mutta toivotaan, että Helakiekolla on postiivinen sävel ensi kauden toiminnassa. Ainakin kesä on antanut siitä hyviä signaaleja.

Harjoituspelitkin on lyöty lukkoon ja onkin kiva jo päästä testaamaan millainen joukkue olemme harjoituskaudella suhteessa muihin. Harjoituspelivastustajina meillä on Ryhti, Virkiä ja Apv eli sarjan ehdotonta aatelia vaikka Kury pelaakin alkukaudella kolmosessa niin toivon ja uskon, että saamme Kurinkankin taas ennen joulua kakkoseen. Onhan Kurikassa kiekkokulttuuria ja ihmisiäkin käy paljon otteluissa. Virkiä ja Apvhan on ollut viime kausien komeettoja kakkosessa, joten on kiva nähdä tämän hetkinen taso heihin verrattuna. Ainakin Virkiä aiheuttaa sydämentykytystä Kauhavalla ja uskon myös asian olevan samanlainen Lapualla. Kuitenkin on syytä muistaa, että kumpikin tarvitsee toistansa. Viha-Rakkaus suhde vie kummankin paikan jääkiekkoa eteenpäin, joten ollaan asioista eri mieltä mutta muistetaan , että jääkiekko on vain jääkiekkoa eli pysytään asialinjoilla. Apv on tehnyt todella ”murhaavaa” jälkeä viime vuosina ja tuskin tänäkään vuonna hommaan suurta muutosta tulee.

Olin viime viikolla Riigassa kesälomareissulla tapasin vanhoja ystäviäni siellä. Riigassa oli kaunista ja todella lämmintäkin. Tietenkin hintataso alkaa sielläkin olemaan aika korkea jo mutta eihän sitä lomalla rahaa mietitä. Tapasin siellä muutamia kiekkoilijoita ja heillä onkin kova halu tulla pelaamaan Suomeen. Latviassa ei ole omaa liigaa ja pelaajiakin on aika paljon, jotka etsivät uutta pelipaikkaa muualta kuin omasta maastaan. Saas nähdä nähdäänkö heitä try-outilla Kauhavalla? On syytä kuitenkin muistaa, että olemme amatöörijoukkue ja jokainen, joka meille tulee pelaamaan täytyy itse elättää itsensä . Uusia pelaajia joukkueeseen tarvitaan aika jokunen, joten onko ne koti- vai ulkomaisia niin sen näyttää aika.

Helakiekolla on kaikki valmiina tuleviin koitoksiin joten tervetuloa kaikki Kauhavalaiset ja muunkin paikkakuntalaiset katsomaan Helakiekkolaista jääkiekkoa. Harjoituspeliohjelman näette kotisivuiltamme. Myös jääharjoituksia kannattaa tulla katsomaan ja katsoa minkälaisia pelaajia tänä vuonna on rosterissa.  Kannattaa myös lukea sivujamme , sillä on tarkoitus kertoa joukkueen tilasta täällä. Onkin ollut mukavaa, kun on tullut palautetta blogeista ja olen huomannut, että niitä on luettu paljon.  Tietenkin se vielä osoittaa Pohjalaista reiluutta, jos uskaltaa antaa palautteen omalla nimellä. Toivotankin hyvää kesänjatkoa kaikille niin Kauhavalaisille kuin muillekin jääkiekon ystäville. Tavataan hallin siimeksessä kauden aikana.

t.Hossi               31.7.2011          hossi@pp.inet.fi

 

 


 

Juhannusta odotellessa

Keskikesän juhla on jo viikon päästä ja Helakiekon harjoitukset ovat olleet käynnissä jo puolitoista kuukautta. Vielä on pari viikkoa jäljellä ja sitten alkaa ansaittu omatoiminen harjoittelujakso. Yhteisiin harjoituksiin palaamme jälleen elokuun alussa, jolloin Kauhavalle saadaan jää. Tero ja Jeppe ovat pääsääntöisesti vetäneet kesäreenit mutta silloin ,kun olen itse ollut paikalla niin on ollut hieno katsoa sitä tekemisen meininkiä mitä harjoituksissa on. Joukkue on todella hyvällä asenteella matkassa. Jos pelaajat uskovat siihen mitä tehdään niin se ei voi viedä, kuin itseään ja sen kautta joukkuetta eteenpäin.  Odotankin jo vesi kielellä , koska päästään jäälle ja sen kautta hieromaan omaa pelitapaamme Asenne mikä nähdään nyt harjoituksissa helpottaa pelitavan sisään ajamista. On hieno asia ettei joukkueessa ole henkisiä jarruja vaan pääsemme tekemään asiaa vilpittömästi puhtaalta pöydältä.

Joukkueen tilanne sopimusten osalta on hyvä. Tällä hetkellä on sopimuksia on tehty 20 kpl joista kaksi on vielä julkaisematta. Toivottavasti saamme vielä kokeneet ”kehäketut” Katteluksen Antin ja Harrin Jarin vielä mukaan joukkueeseen . On tärkeätä, että joukkueessa Antin ja Jarin tapaisia kokeneita pelaajia, jotka ansaitsevat kunnioituksen kopissa pelkällä siellä olollaan. Antti ja Harri vielä miettivät omia halujaan ja antavat vastauksen elokuun alussa. Jäämme mielenkiinnolla odottelemaan vastauksia.  Kilpailu pelipaikoista tulee olemaan kova mutta sekin vie omalta osaltaan joukkuetta eteenpäin.

Viime viikolla sain kuulla, että Jasonkin on varmistanut sopimuksensa  Helakiekkoon ensi kaudeksi. Olen todella iloinen kuullessani asiasta. Jason Mc Crimmon kärsi viime kaudella liikaa siitä, että hänen pelitapansa oli niin kova ja ikävä kyllä myös rotunsa vuoksi. Mielestäni kategorioida ihmisiä värinsä, uskontonsa tai muun vakaumuksensa vuoksi on väärä. Kaikilla pitää olla samat säännöt ikään ja kokoon tai muuhun ominaisuuteen katsomatta. Ihmiset, pelaajat ja tuomarit täällä Pohjanmaalla olivat vielä hiukan ennakkoluuloisia Jasonin pelitavasta mutta uskon , että ollaan menty eteenpäin tässäkin asiassa ja Jason saa pelata samaa peliä kuin muutkin eikä millään erikoissäännöillä tai häntä katsota suurennetuilla silmälaseilla. Mitä itse opin Jasonia tuntemaan niin hän on asenteeltaan kova ammattimies. Lisäksi myös joukkuetta kokoava ja sosiaalinen heppu eli tarvitsemme varmasti häntä ensi kaudella. Toivotankin Hänet sydämellisesti tervetulleeksi Helakiekkoon.

Sarjasysteemikin tuntui nyt olevan paljon järkevämpi kuin viime vuonna. Alun yksinkertaisen sarjan jälkeen kaksi parasta menevät suomi-sarja karsintaan ja loput jatkavat kaksinkertaisen sarjan, jonka jälkeen neljä parasta pääsee play-offeihin. Nyt, kun pelataan yksinkertainen alkusarja niin jokaisella pelillä on merkitystä. Uskonkin, että sarjasta tulee tasainen ja hyvä. Yleisö saa vastinetta rahalle ja joukkueet hyviä pelejä. Helakiekko asettaa oman tavoitteensa elokuussa ja palaamme asiaan silloin.

Vaikka kesä on vasta Juhannuksessa niin jäille ei ole enää pitkä aika. Kohta pelaamme ensimmäisen harjoituspelin Kauhavan hallissa. Silti on vielä heinäkuu ennen sitä,  joten nauttikaamme jokainen Suomen kauniista luonnosta. Toivottavasti lämpöä ja sadetta on sopivassa suhteessa, että luonto pysyy kauniina. Hyvää ja aurinkoista kesänjatkoa kaikille jääkiekon ystäville.

 

t.Hossi               19.6.2011          hossi@pp.inet.fi

 

 


 

Harjoitukset täydessä vauhdissa 11.5.11

Nyt ollaan avattu Helakiekon kausi 2011-12. Joukkue on aloittanut yhteisharjoitukset ja harjoituksissa on ollut hyvä osanotto ja hyvä meininki. Yksi kauden teemoista onkin nauttia omasta tekemisestä. Jotta voit nauttia siitä niin se on huomattavasti helpompaa silloin, kun on hyvässä kunnossa. Myös erittäin tärkeä asia on se, että harjoittelet itselle etkä joukkueelle tai valmentajalle. Hyvien itsevarmojen pelaajien kautta joukkue tulee varmasti menestymään ja kehittymään. Suomalaisessa joukkueurheilussa on vieläkin paljon sellaisia pelaajia, joille kyseinen asia ei ole täysin selvä. Toki löytyy aina ikuisia selittelijöitä, jotka etsivät syyn aina jostain muusta kuin itsestä mutta onneksi meillä tuntuu olevan sellaiset pelaajat todella vähissä. Itse ainakin uskon tähän hommaan todella kovasti ja uskon, että pelaajat menevät ison loikan eteenpäin.

 

Joukkueen kesän harjoitukset ovat yhdessä b-junnujen kanssa. Harjoitukset pääsääntöisesti vetää armoitetut kiekkomiehet Partasen Tero ja Paukun Juha. Miehet ovat hyvällä sykkeellä matkassa ja se varmasti innostaa pelaajiakin hyviin suorituksiin. Kotalan Jaken olkapää on leikattu ja uskonkin , että Jakelle on toipumisen jälkeen niin paljon virtaa, että se nostaa maapallon ylös, jos siinä kahva olisi. Itselläni kesän työsesonki vie aika paljon aikaa, joten en pääse osallistumaan niin paljon harjoituksiin mutta olen yhteydessä ”koutseihin” päivittäin, joten tieto harjoituksista on taatusti tuoretta.

 

Taustoillakin ollaan kääritty hihat ja tehty toden teolla hommia. Onkin paljon mukavampaa, kun asiat ovat jo lähestulkoon kunnossa nyt ennen kesäalkua. Kesällä saa hiukan vetää henkeä ja sitten taas jäiden tultua täysi ralli päälle. Kunnianhimoinen tavoite on pelata turnaus Kauhavalla syyskuun alussa. Haluamme tarjota joukkueille hyviä pelejä ennen sarjanalkua pienin kustannuksin. Toki turnauspelit eivät kerro ihan kaikkea mutta tosi hyviä tapahtumia ne ovat. Joukkueitakin on jo jonkin verran kasassa ja uskonkin, että saamme kovatasoisen turnauksen Kauhavalle, Tämmöisen turnauksen järjestäminenkään ei ole ihan helppoa mutta onneksi meillä on tiukat herrat suitsissa niin saamme tämänkin hoidettua. Lisää kiekkomiehiä tarvitaan aina mukaan, joten tervetuloa vain kaikki jääkiekosta kiinnostuneet.

 

Nyt kun olen hiukan enemmän jo päässyt sisälle Helakiekon asioista niin näyttäisi siltä, että sarjassa on monta mielenkiinoista kiistakumppania. Vihollisista rakkain on kuulemma Virkiä Lapualta. Tunnelma on kuulemma hyvä ja puukkokin lentää suuntaan, jos toiseenkin riippuen ottelujen tuloksesta. On todella mukavaa päästä haistelemaan Virkiä pelien tunnelmaa. On tärkeää, että tunnelma pidetään kiihkeänä, että saadaan paljon ihmisiä katsomoihin. Huhut kertovat, että Lapualla rakennetaan vuosisadan joukkuetta. Pidetään homma kiihkeänä niin saadaan sirkushuveja itselle ja katsojille.

 

Joukkueen rakennus on täydessä vauhdissa ja runko onkin sopimusten osalta valmis. Sopimuspelaajia on pitkälti toistakymmentä. Siihen muutama täsmähankinta syksyllä niin hyvä on.

Uskonkin, että pelaajia liikkuu vielä syksylläkin aika paljon, joten niin kauhea kiire nyt ei ole.

Kaiken kaikkiaan fiilis on tällä hetkellä hyvä ja onkin mukava mennä kohti kesää ja kärpäsiä.

Toivotan kaikille lukijoille mukavaa kesän odotusta ja lukekaa sivuja ,sillä koskaan ei tiedä mitä sinne ilmestyy.

 

T. Hossi 11.5.11                  hossi@pp.inet.fi

 



 

 

 

Kausi alkanut ja tutustuminen käynnissä 7.4.11

Lumet on sulamassa ja kevät on täydessä käynnissä. Kesä on tulossa niin mikäs sen mukavampaa. Kiekkomiehelle tv pukkaa play-offeja Suomesta, Ruotsista ja Venäjältä. MM-kisat on tulossa eli elämme kiekkokuluttajan paratiisia. Yksi asia täytyy kummikin huomioida, että uuden kakkosdivari kauden alkuun on enää 5 kuukautta, n. 21 viikkoa. Jos jotain aikoo muuttaa viime kauteen verrattuna niin aikaa ei todellakaan ole paljon. Se jääkiekossa on on mielenkiintoista, että monia asioita pitäisi kehittää mutta kaikkia ei voi viedä tasapuolisesti eteenpäin. Joku asia menee enemmän kuin joku vähemmän. Nyt täytyykin priorisoida ensi kauden painopistealueet. Käymme asian pelaajien kanssa läpi uuden kauden virallisten avajaisten yhteydessä.

 

On kiva valmentaa Kauhavalla, koska juureni on puoliksi lähtenyt täältä. Edesmenneet isovanhempani Sauli ja Sanni Kuula antoivat minulle hyvät lähtökohdat elämään, kun nuoruudessani kesiä Kauhavalla vietin. Niitä kesiä ja viikonloppuja muistelen vieläkin kaiholla. Niissä oli paljon mukavaa tekemistä ja olemista. Isovanhempani eivät mitään ”kroisoksia” olleet mutta heillä oli paljon muuta annettavaa ”plakkariin” elämää varten. Niin ja olinhan tulossa jo pari kautta sitten tulossa jo Kauhavalle mutta silloin valitsin toisin. Nyt olen sitoutunut tekemään ”sata taulussa” töitä Kauhavan jääkiekon eteen.

 

.

Olen tavannut pelaajat muutamaan otteeseen ja se mikä on ollut mukava huomata, että innostus on todella kova. Pelaajat tekevät töitä isolla sydämellä. Ne yksittäiset asiat, mitkä on otettu esiin niin niitä on pyritään kehittämään isolla sydämellä. Välillä tuntuu , että halu on liiankin kova eli menee hiukan hosumisen puolelle mutta se ei haittaa ollenkaan. Parempi näin kuin toisinpäin. Väitän, jos/kun taso pysyy samanlaisena tulemme näkemään isoja loikkia pelaajien  kehityksessä kauden aikana. Muistakaa nämä sanani. Myös se henki, jonka aistii kopissa on todella hyvä. Mielestäni tästä on hyvä aloittaa työnteko kohti sarja-avausta.

 

Taustaryhmäkin on koossa ja olen tutustunut Timoon, Sakkeen , Jarkkoon ja Julliin mutta olen kuullut , että taustoilla on muitakin nimiä, jotka mahdollistavat sen, että pelaajat voivat pelata ilman mitään kustannuksia. Se muuten on aika iso asia. Etelän suunnassa ei Suomi-sarjatason porukoidenkaan pelaajille pelaaminen  välttämättä ole ilmaista. Meillä se on ja se vaatii ison panostuksen monelta pyyteettömältä kiekkomieheltä/naiselta. Toivottavasti saan tutustua kauden aikana heihin.

 

Pelaajien kanssa on kivasti sopimuksia jo nyt. Pitkälti toistakymmentä. Se on hyvä asia. Annamme mahdollisuuden omille pelaajille mutta emme sulje ovia vahvistuksiltakaan. On ollut hieno huomata , että pelaajat maakunnasta ja sen ulkopuolelta ovat osoittaneet mielenkiintoa meitä kohtaan. Jokainen vahvistus katsotaan erikseen. Onko arvopohja sama ym. Työpaikkojakin taustaryhmä on valmis etsimään, jos sopiva pelaaja kiinnostuksensa ilmoittaa. Kannattaa olla yhteydessä rohkeasti Kotalan Jarkkoon, joka hoitaa mm. yhteyksiä pelaajien suuntaan. Yksi asia on kumminkin, että omia ei hylätä ja hulluttelemaan emme lähde.

 

Tässä ensimmäinen blokini. Tulen kauden aikaan kirjoittelemaan silloin tällöin ajatuksiani tänne joten kannattaa käydä katselemassa. Hyvää kevättä ja kesää kaikille kiekkomiehille. Alkukausi mennään seuraavan aforismin mukaan ”OMIA EI JÄTETÄ JA TULEEN EI JÄÄDÄ MAKAAMAAN”

 

t.Hossi 7.4.11                     hossi@pp.inet.fi